Tuntuu kuin -5°
Tornio
Tuntuu kuin -4°
Pello
-2° Tuntuu kuin -6°
Muonio

Kivilompolon jokiveneitä on valmistettu viidessä sukupolvessa

jokivene tornionjoki

Juho Kivilompolo on Jokivene Kivilompolon perinteisten jokiveneiden tekijä jo viidessä sukupolvessa. Jokiveneet sopivat esimerkiksi lohensoutuun. Kivilompolon verstastilat sijaitsevat Pellossa, Turtolan kylässä, joka puolestaan sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Pellon kuntakeskuksesta Tornion suuntaan.

“Kivilompolon suvulla on veneiden valmistuksessa pitkät perinteet. Perimätieto veneenveistäjistä suvussa kantaa kohtalaisen kauas. Itse olen tekijä 5.sukupolvessa. Veneentekoon käytettäviä työkaluja on säilynyt aina noista alkujuurista saakka. Tosin työtapojen muuttumisen myötä on nuo työkalut jo eläkkeellä ja suorittavat muiston virkaa”, Juho Kivilompolo kertoo.

Tornionjoki on vaikuttanut Kivilompolon veneiden malliin jo 1800-luvun puolivälistä alkaen.

“Aikojen saatossa vene onkin saanut joen luonteeseen sopivia muotoja ja myös perämoottorin lisäys vakiovarustukseen on tehnyt oman osansa. Huomattavimpana on varmasti pituuden lisääntyminen”, Kivilompolo selvittää ja jatkaa: “Meinasipa Matti-pappa jopa jättää veneistä airojen teon pois, kun on nykyään kaikilla moottori”.

jokivene

Käsityöveneitä alusta loppuun asti

Perinteinen Kivilompolon malli on siis vakaa ja kevytsoutuinen, tervantuoksuinen Tornionjoelle muotoutunut soutuvene. Veneet valmistetaan alusta loppuun käsityönä.

“Puutavaran hankin erinäisiltä toimittajilta, eli ihan pystypuusta ei lähdetä liikkeelle. Päämateriaali veneissä on koivusta valmistettu venevaneri, joka on vakiintunut meillä käyttöön isäni Arton pitkän tekijäuran aikana. Nämä puolestaan saapuvat verstaalle 1,5m x 6m levyinä, jotka sitten työstetään käyttötarkoitukseen sopivaksi.”

Juho Kivilompolo kertoo veneen valmistukseen kuuluvan monia eri työvaiheita.

“Kölin valmistus on työvaiheista hitain sekä vaativin höyrytyksineen ja liimauksineen, mutta samalla myös tärkein. Kölipuun materiaaliksi suosin kuusta. Köli myös antaa veneelle Kivilompolon malliin paljon hyviä, tykättyjä ominaisuuksia.”

Kivilompolon veneet ovat nykyään pääasiassa kolmilaitaisia ja laitojen valmistusperiaate on säilynyt samana.

“Vanerin myötä laudan leveys on vain kasvanut ja kappalemäärä vähentynyt. Periaatteessa valmistustapa on sama kuin limisaumaveneessä ja on sitä mielestäni myös käytännössä.

Veneenteossa on käytössä paljon pitkään säilyneitä, valmistukseen liittyviä työtapoja. Esimerkiksi veneen muoto täytyy hakea silmämääräisesti, eikä venettä paineta suoraan valmiiseen “muottiin”. Jokaisesta veneestä valmistuukin aina uniikki tuote.”

Kivilompolo valmistaa veneen kaaret puusta. Kaaret ja parraspuut taivutetaan höyryn avulla, sillä höyry antaa työstöön vaadittavaa notkeutta.

“Parras on veneen ylimmän laitavanerin reunassa kulkeva vahvike. Kaaret sekä parraspuu antavat veneelle vaadittavaa jäykkyyttä. Veneenteko sisältääkin lukuisia työvaiheita ja työtapoja, joihin opit olen omalta isältäni saanut”.

jokivene-3

Valmistusaika ja hinta vaihtelee tilanteesta riippuen

Kivilompolon veneet valmistuvat kolmen viikon sisällä, parhaimmillaan vain viikossa. Työpäivät eivät ole ympäripyöreitä, koska pienet lapset värittävät yrittäjän arkea.   

“Itse veneen valmistaminen sisältäen kaikki varusteet valmistuksineen ja asennuksineen sekä käsittelyineen vievät keskimäärin 90 työtuntia”, Kivilompolo tarkentaa.

Veneen hinta ei ole vakio, vaan siihen vaikuttaa monet asiat. Juho Kivilompolo kertoo hintaan vaikuttavan veneen pituus sekä lisävarusteet, jotka siihen halutaan mukaan. Veneestä toimitetaan tarjous, joka sisältää asiakkaan toiveet ja tarpeet veneen mitoista ja varustelusta.

“Perusvarustelu sisältää teljut, airot hankaimineen, siivet, nokkalenkin, käsittelyn sekä pohjatulpan. Periaatteessa vesille valmiin veneen.”