KALASTUSKOKEMUKSIA RUOTSIN LAPISTA

Paluu


PALUU PULSUJOELLE

 Elämässä kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan. Elämän kokemukseni perusteella voin sanoa, että suunnitelmista huolimatta kohtalo kuljettaa meitä kohti tuntematonta. Minulla ja Kankaallakaan ei ollut tarkoitusta palata heti jo seuraavana kesänä takaisin Ruotsin Lapin Pulsujoelle. Suunnittelimme matkaa kauemmaksi  Lainiojoen latvoille - suurharjusten kasvumaille. Tarkoitus oli lentää Kiirunasta Råstojärvelle ja sieltä laskea kanootilla Råstojoen kautta Lainiolle, mutta tuon reissun toteutus jäi hamaan tulevaisuuteen.

Mersuni oli vanhentunut vuodella, kun sen keula kääntyi jälleen kohti Pajalaa. Kanootti auton katolla ja muu auto täynnä kahden miehen kalastustarvikkeita ajelimme rajan yli.

Nykyaikaiseen tapaan olimme hankkineet kalastusluvat netin kautta. Pääsimme lähtemään melko myöhään torstai-iltana, joten olisimme perillä Pulsujärvellä yömyöhällä.
Katsoimme viisaimmaksi hakea yösijaa Övre Sopperossa sijaitsevasta Herran hotellista ja jatkaa sieltä matkaa pirteinä aamulla kohti määränpäätämme. Hotelli on kyllä käymisen arvoinen paikka. Lestadiolaisuus ei vain hengi paikan ilmapiiristä, vaan se suorastaan pureutuu luihin ja ytimiin. Jokaisessa huoneessa näytti olevan jokin uskonnollinen teema kerrottavanaan. Kaikesta huolimatta nukuimme yön huoneessamme hyvin ja asiakkaiden kohtelu  hotelissa oli suorastaan taivaallista.

Kanootti vesille

 Harmaan aamun valjettua jatkoimme matkaa. Tunsin jälleen saman sykähdyksen rinnassa, kun käännyimme Kuormakka- tuntureiden juurelta hiekkatielle, joka johtaa kohti Pulsujärveä. Lainiojoen sillalla ei vielä aamulla ollut lohestajia kävelemässä edestakaisin vapojensa kanssa. Matkassamme ollut pyöräni sai taas jäädä tien syrjään piiloon odottamaan noutajaansa. Kohta olimme Taavajoen sillalla. Mersu jätettiin parkkiin tutulle paikalle. Taivas oli ollut synkkä ja pilvet olivat lupailleet rankkaa vesisadetta jo pitkään. Jatkuvaa tihkusadetta emme enää pitäneet minään. Katselimme Taavajokea ja totesimme, että vesi oli ainakin 20 - 30 cm korkeammalla kuin viime vuonna. Sitten taivas suorastaan musteni - myrsky alkoi, vettä tuli taivaan täydeltä. Kaiken kukkuraksi Kuormakka tuntureiden suunnalta pilvistä ilmestyi - jos nyt ei suorastaan tornado - kuitenkin mahtava trombi. Myrsky oli ilmeisesti sama, joka katkaisi sähköt Kilpisjärven alueella.

 Kaikesta huolimatta laitoimme kanootin vesille ja aloitimme matkan Taavajokea pitkin Pulsujärvelle. Joki oli tulvassa ja virta suorastaan lennätti meitä kohti järveä. Huomasimme, että meitä ennen matkalla oli ollut huono-onnisempi seurue. Poimimme joen pohjasta vankan Vaeltaja 10-vavan ja siihen kuuluneen merikalastuskelpoisen kelan. Tosin mekin luovutimme eräässä koskessa virralle toisen haaveistamme.

Pulsujärvellä

 Pulsujärvelle päästyämme päätimme käydä saaressa, jossa viime kesänä olimme yöpyneet. Toiveissa oli, että Kangas löytäisi saaresta sinne viime kerralla unohtamansa kuksan. Laitoimme vavat tanaan, uistimet veteen ja suuntasimme keulan kohti määränpäätä. Minulla oli siiman päässä isohko, hyvin leijaava, kuparin värinen Smeds-uistin.  Ei ennätetty uistatella kuin muutama kymmenen metriä, kun vapa jo notkui ja tärisi. Tiesin heti, että haukihan se siellä. Väsytin hauen ja ohjasin sen kanootin viereen. Harvoin päästän  3 - 4 kg:n haukea takaisin järveen arvokaloilla mässäilemään. Annoin nyt kuitenkin armon käydä uistattelussa.

 Olin ottanut ennen matkalle lähtöä hieman selvää Pulsujärvestä.  Järvestä oli turha toivoa saaliiksi rautua, mutta isoja taimenia järvessä kyllä on ja niitä koetimme saada kanootin pohjalle sätkimään. Saari läheni ja olimme saaneet Kankaan kanssa saaliiksi jo useita noin neljän kilon haukia. Viimein saaren karikon läheltä sain taimenen. Taimen oli valitettavasti pieni, vain vähän yli yhden kilon. Ihailin vielä taimenen kirkkaita värejä, kun Kangas huudahti, että nyt oli tosi iso kala kiinni. Katsoin kaverin vapaa, joka oli luokilla - kalastajan ilme oli paljon kertova. Kangas väsytteli saalistaan noin parikymmentä minuuttia. Jo tuli kala kanootin viereen. Haavimme näytti kovin pieneltä toistametrisen hauen vieressä. Jollain ihmeen konstilla sain hauen kanoottiin ja ohjasimme kanootin vieressä olevan saaren rantaan. Kirveen hamaraa hyväksikäyttäen taltutin hauen ja menimme saareen tutkimaan tarkemmin saalistamme. Totesimme Kankaan pojan siirtyneen kymppikerhoon ja kirkkaasti. Kangas löysi saaresta viime kerran leiripaikkamme. Kaverin palatessa huomasin jo kaukaa naaman iloisesta ilmeestä, että kuksa oli löytynyt.

  Kalakentällä

 Löysimme Pulsujärven rannalta vanhan kalakentän. Päätimme yöpyä tällä tasaisella hiekkakentällä. Kannoimme tavarat rannalle ja tutkimme leiripaikkaamme. Kaikesta näki, että kenttää oli käytetty kalastustukikohtana vähintään vuosisatoja. Kentän edustan ranta-alueet olivat kuin tehtyjä siian kutupaikoiksi. Tästä on syksyllä hyvä pyytää siikaa. Sivusaaliina oli tullut valtaisat määrät haukea. Haukien leukaluita oli kentän hiekkaan hautautuneena kaikkialla. Pystytimme leirin ja Kangas fileoi taimenen ja laittoi fileet suolaan. Aamulla söisimme leivän päällä graavisuolattua taimenta. Illan tullen paransimme maailmaa leirinuotion loisteessa ja ihailimme erämaajärven rauhaa. Täällä sielu lepää jos missään.

Pulsujoelle

Aamulla jatkoimme matkaa Pulsujoelle. Päätä hieman särki, mutta särky lähti sillä, millä se oli tullutkin. Matkantekoa säesti aivan hirvittävät sadekuurot. Välillä ei tiennyt itkeäkö vai nauraa? Ei käynyt mielessäkään pysähtyä kalastamaan, vaan meloimme määrätietoisesti kohti Råpe - jokisuun tienoota. Siellä alkaisimme sitten kalastaa tosissamme - nyt oli mukana perhovavatkin. Saavuimme ilman sen suurempia kommelluksia Råpejoelle. Vedimme kanootin rantaan ja lähdimme nousemaan Råpejokivartta ylävirtaan. Joki oli aivan mahdottomassa tulvassa. Huomasimme heti ettei kalastamisesta tullut mitään. Joki, joka viime vuonna oli ollut meidän taimenparatiisi, oli nyt kalantulon puolesta hiljainen. No nyt oli aikaa ihailla muuta luontoa. Jokea ympäröivillä soilla oli hillaa. Mansikan kokoisia, aivan upean oranssin värisiä herkkupaloja.

Palasimme kanootille ja nyt keskittyisimme kalastamaan Pulsujokea. Laskimme jokea hieman alavirtaan. Tulimme tutulle nivalle. Pulsujokikin oli tulvassa, mutta huomasimme, että harjus söi hyvin aivan rantaviivassa, rantakasvillisuuden suojassa. Kokosimme perhovapamme ja kahlasimme jokeen. Sidoin perukesiiman päähän Red Tag - perusperhon. Annoin siiman mennä virran mukana alavirtaan aivan rantaviivaa hipoen. Nyt perho oli aivan pensaan alla, paikassa, jossa olin nähnyt mojovan pintakäynnin. Pyörre kävi kohdassa, jossa perhon piti olla. Hetken epätietoisuus, joka hälveni siiman kiristyessä ja vavan taipuessa. Kiinni oli eikä aivan pieni kala ollutkaan. Väsyttelin aikani harjusta ja sain sen uitettua haaviini. Harri oli karvan verran alle puolimetriä.

Markokin näytti saavan saalista. Harri oli kaikesta huolimatta hyvällä syönnillä. Saimme useita harreja samoilta jalansijoilta. Silloin se tapahtui. Joen toisella puolella aivan rantaviivassa, kävi pinnassa harjus, jollaista en ollut aiemmin nähnyt. Nyt ymmärsin miksi viime vuonna siimat tahtoivat napsahdella poikki tällä nivalla. Tämä harjus oli vähintään sitä kokoluokkaa mitä Savikon Ari pyytää Rommaenolta. Nousin kiireesti pois joesta. Juoksin kanootille ja ylitin joen melomalla. Hiivin suurharjuksen syöntipaikan yläpuolelle. Menin jokeen ja annoin siiman lipua alavirtaan. Laitoin jo silmät kiinni ja odotin kalan iskua. Mitään ei kuulunut - vaihdoin perhoa. Nyt siiman päässä oli Zulu, mutta tuloksetta. Harjuksen syönti oli tältä erää päättynyt.

Kotimatkalle

 Nälkä alkoi vaivata kalastajia ja päätimme ryhtyä leirin pystytykseen ja ruuan laittoon. Nuotiolla tarjottiin ruodottomaksi fileoitua harjusta paistettuna voissa. Kuten Kangas totesi - ei tänne kärsimään olla tultu - reisussa pitää syödä hyvin ja pitää jano loitolla - kohtuuden rajoissa tietenkin.  Kotimatka kutsui jo armottomasti. Nyt oli edessä jälleen hyvästijättö erämaalle tämän vuoden osalta. Ehkä ensi vuonna pääsemme sinne mistä olemme aina haaveilleet – Lainion latvoille suurharjusten kuohuville koskille.

Jarmo Huhtala

Paluu

sivun alkuun