KALASTUSKOKEMUKSIA RUOTSIN LAPISTA

Paluu


KALASTUSKOKEMUKSIA RUOTSIN LAPISTA

Pitkälle, ainakin kolmen tai neljän vuorokauden mittaiselle kalareissulle erämaahan pitää päästä ainakin kerran kesässä. Olen kuitenkin huomannut, että kunnon eräretkelle on joskus yhtä vaikea lähteä
kuin poistua huonosta parisuhteesta.
Aina tahtoo löytyä tekosyitä, jotka estävät lähdön. Onneksi jo työni puolesta saan kulkea paljon luonnossa ja eritoten Lapin jokivarsilla.

Viime vuosien myötä olen löytänyt ystäväni Markon kanssa Ruotsin Lapin kalapaikat. Olemme käyneet jo useamman kerran Tornionjoen sivujoen Lainion latvavesillä. Nämä arktiset tunturialueet ovat säilyneet suhteellisen hyvin luonnontilaisina. Lisäksi kalastuskulttuuri Ruotsin puolella on erilaista kuin täällä Tornionjoen itäpuolella. Alamittaiset kalat saavat enimmäkseen jäädä rauhaan ja esimerkiksi harjusta ei ruotsalaisten piirissä juurikaan arvosteta saaliskalana, joten suuria harjuksia saa saaliikseen suhteellisen helposti.

AJOREITTI PULSUJOELLE
Heinäkuun loppupuolella 2004 lähdimme hyvän ystäväni kanssa jälleen kerran kohti pohjoista. Tälläkin kertaa suunnistimme Lainion latvoille pohjoisimpaan Ruotsiin.

Otimme mukaan kanootin ja autollisen tavaroita. Ylitimme valtakunnan rajan tällä kertaa Kolarin kohdalta ja suunnistimme kohti Pajalaa. Jo tuolloin oli Pajalan katukuvassa havaittavissa suurta urheilujuhlan tuntua. Olihan paikkakunnalle lähiaikoina tulossa ensi-iltaan Mikael Niemen kirjan elokuva- ja näytelmäversiot.

Pajalasta käänsimme Mersun keulan kohti Vittangia. Perille päästyämme ostimme paikallisesta majoituspaikasta Kiirunan kunnan kalastusluvat kolmeksi vuorokaudeksi. Lupa maksoi 10 euroa miestä kohti. Luvan mukana saatavasta esitteestä sai helposti selville järvet ja joet, joilla luvan perusteella sai kalastaa. Ruotsalaiset olivat kuitenkin tainneet kiristää kalastuslupaan sisältyneitä ehtoja sitten viime käyntikerran. Naaraslohet oli mm. päästettävä pois jos sellaisen kiinni sai.

Vittangista ajoimme Övre Sopperoon ja sieltä kohti Karesuvantoa noin 15 km:n matkan. Siellä tunturien juurelta kääntyy sivutie kohti Pulsujärveä. Tälle pienelle hiekkatielle päästyäni tunsin olevani jo perillä. Nämä Lainion latvat ovat oma maailmansa. Männyt häviävät maisemasta ja kaikkialla on vaivaiskoivua. Tulen teko alkaa olla oma taiteenlajinsa. Ajoimme yli Lainiojoen sillan. Jätimme peräkärryssämme olleen pyörän lähelle siltaa pensaiden kätköön. Kovempikuntoinen kaverini sitten aikanaan polki pyörällä hakemaan Taavajoen sillan läheisyydessä olevan automme sillä aikaan, kun minä kannoin kanootissamme olleet kalastusvälineet ja muut tavarat sekä kanootin tien pientareelle.

Ajoimme vielä noin 20 km:n matkan Lainiojoelta Taavajoen sillalle. Taavajoki laskee Pulsujärveen. Joesta saa monen kilon taimenia uistimilla, kuten Räsäsen seiskalla. Meillä ei ollut kuitenkaan tarkoitus kalastella Taavajoella. Tarkoituksenamme oli laskea Taavajokea pitkin Pulsujärvelle ja järveltä edelleen Pulsujokea pitkin Lainiojoelle. Ajattelimme tosissamme kalastella Pulsujoella vasta Kamse-tunturin tienoilla.

KANOOTTI VESILLE

Laskimme kanootin Taavajokeen. Joki oli vielä lievässä tulvassa, mutta vesi oli laskemaan päin. Tämä oli hyvä merkki, sillä kalat voisivat olla vaikkapa syömätuulella. Menimme vauhdikkaasti jokea alaspäin. Tulimme mielenkiintoisen näköiseen poukamaan. Päätin heittää isompaa Vibraxin-vilkkua. Heitto ja vapa taipui milteipä välittömästi luokille. Hetken aikaa jo elättelin toiveita isosta taimenesta. Pian kuitenkin selvisi, että vavan nokassa rimpuili erään Halmeen puheiden kokoinen hauki. Se hauki oli pian tapettu. Laskimme sutjakkaasti Pulsujärvelle. Olimme jo sen verran nuutuneita matkan teosta, että päätimme yöpyä saaressa, joka sijaitsi milteipä keskellä järveä. Saimme teltan pystyyn ja vesisade alkoi milteipä välittömästi.

Aamulla heräsin ennen kaveria. Lähdin heittelemään uistinta järvelle. Toiveissa oli saada vaikkapa rautu. Järvi oli peilityyni ja lapintiirat saalistivat kalanpoikasia. Järvellä näkyi pieniä tuikkeja. Pian selvisi, että ne olivat pieniä siikoja. Raudut olivat muualla syömässä. Teimme aamiaiseksi tuhdin kaurapuuron. Kaverini selitti jälleen kerran kuinka tärkeää on syödä nimenomaan hiilihydraattipitoista ravintoa aamulla. Silloin jaksaa koko päivän. Olin kuullut esitelmän arviolta noin tuhat kertaa. Joimme puuron päälle kahvit ja lähdimme kanootilla kohti Pulsujokea.

Pulsujoella kalastus on kiellettyä järven luusuasta noin 2-3 kilometriä alavirtaan päin. Joki näyttää houkuttelevalta. Tämä on ison taimenen elinalueitta. Tulemme ensimmäiselle koskelle. Koski kuuluu vielä rauhoitusalueeseen. Näemme kuitenkin rannalla, pusikoiden yläpuolella pitkiä lasikuituvapoja. Kolme miestä oli onkimassa koskessa - puhuivat meän-kieltä. Saaliiksi näkyi tulevan 15 - 25 cm:n pituista harria. Meitä kalamiehiä on moneksi. Laskemme kosken nopeasti ja tulimme alueelle, jossa oli jo luvallista kalastaa. Saimme vilkkuihimme harria. Yli 40 cm:n pituisia harreja ei tullut montakaan. Rannalla näkyi kalamiesten tekemä polku. Olimme jo Kamse-tunturin kohdalla. Kalastajien jäljet harvenivat. Saaliiksi saatujen kalojen keskikoko kasvoi selvästi. Tynnyrimme täyttyi harrista hyvää vauhtia. Kamsen ja Råpe-tunturin välistä tulee pieniä puroja jokeen. Yksi niistä osoittautui varsinaiseksi taimenpuroksi.

Puro oli suuosaltaan vaatimattoman näköinen. Puron pohjalla oli paljasta soraa. Vesi oli kristallin kirkasta, virtaus nopeaa ja vesisyvyys 20 - 30 cm. Kahlasimme puroa ylöspäin. Minä nousin rannalle. Ajattelin, että ylempänä olisi parempia heittopaikkoja. Kaveri heitteli kuitenkin sitkeästi vilkkua kalattoman näköiseen puroon ja yhtäkkiä alkoi kuulua isolla äänellä esitettyjä vaatimuksia, minun ja haavin tulemisesta välittömästi paikalle. Yli kiloisen taimenen saaminen pienestä purosta, notkealla vavalla ei ole helppoa. Sain taimenen haaviin. Lähdimme menemään puroa ylöspäin. Puro hieman leveni ja erityisesti syveni. Löysimme oikean taimenparatiisin. Saimme vielä muutamia isoja taimenia. Mitä ylemmäksi menimme sitä sankemmaksi kävi pajukko puron rannoilla. Pian oli kulku milteipä mahdotonta. Minä käännyin takaisin, mutta kaveri meni sisulla eteenpäin. Hänen intohimonaan ovat taimenpurot. Odottelin kanootin luona ja söin hieman omenaa välipalaksi. Pian kaverikin palasi toiviomatkaltaan ja lähdimme menemään taas jokea eteenpäin.

 

ISOT HARRIT YLLÄTTIVÄT

Pyysimme kalaa isoilla vilkuilla ja vaapuilla. Kalan tulo alkoi kuitenkin hiipua. Tulimme houkutteleva näköiselle nivalle, joka sijaitsi joessa Råpe - tunturin kohdilla. Kala kävi pinnassa - selvästi iso harjus - mutta sille ei kelvannut vieheemme. Silloin muistin, että minulla oli mukana muutamia perhoja. Tein perholetkan, jonka tapsisiima oli vain 0,2 mm paksua. Heittokoho oli milteipä isointa kokoa mitä löytyy. Heitin kohon sinne, missä näin harjuksen käyvän pinnassa. Koho osui suoraan kohdalle ja vesi roiskui. Ajattelin, että harjus sai varmaankin sydänkohtauksen. Koho kuitenkin vajosi vedenpinnan alle. Meni hetken ennen kuin tajusin, että nyt oli oikean kokoinen harjus kiinni. Vapa oli mukavasti taipunut ja jarru valitti.

Tämä oli kalamiehen onnea. Yhtäkkiä kala tempoi kahta hurjemmin. Olin laittanut letkaan kaksi perusperhoa Nalle Puhin ja Zulun, kummassakin oli nyt harjus kiinni. Taiteilimme jonkin aikaa kalojen kanssa ja - kumma kyllä - saimme ylös kummatkin harjukset. Toinen oli yli kiloinen ja toinen vähän alle kilon. Kaverikin teki elämänsä ensimmäisen perholetkan poikansa sitomista perhoista. Letka oli tekniseltä toteutukseltaan hieman omituisen näköinen, mutta toimiva. Sama homma. Kalat olivat kiinni heti ensimmäisellä heitolla.

 
Lähdimme menemään jälleen jokea alavirtaan. Päätimme leiriytyä Kuusivuoman tienoille. Paikalla oli ollut juuri ennen meitä myös muita matkalaisia. Kiire lähtö oli kuitenkin tullut. Kirkkaan keltaisia sukkia roikkui puissa vielä kuivumassa ja kellertävää nestettä sisältävä mehukanisteri roikkui koivussa. Keräsimme roskat nuotioon poltettavaksi. Saimme leirin pystytettyä. Sitten alkoi jälleen sade. Tämä sade jatkuikin sitten pitkään ja nostatti kovat tulvat. Aamu oli kostea ja harmaa. Teimme aamiaisen ja ystäväni kertoi jälleen aamurituaaleihin kuuluvan, syömiseen liittyvän elämänohjeensa.

Jatkoimme matkaa ja tulimme nivalle, jossa oli mielenkiintoisen näköisiä kosteita. Minulla oli vielä perholetka vavassani. Heitin letkan kosteeseen ja pam. Tapsisiima meni poikki ja Nalle Puh oli poissa. Kala oli iso. Jatkoimme hieman eteenpäin ja edessä oli kalaisan näköinen akanvirta joen oikean rannan läheisyydessä. Heitto ja jälleen siima poikki ja Zulukin oli nyt mennyttä perhoa. Tämä oli jo uskomatonta. Vilkkuihin tai vaappuihin iso kala ei syönyt. Näiden kokemuksien jälkeen vannoimme, että seuraavilla reissuilla meillä olisi mukana oikeat perhovehkeet.

Saimme kuitenkin kalaa kohtuullisesti. Koskien luonne oli kuitenkin muuttunut, ne olivat nyt kivisempiä ja jyrkempiä. Saimme kokea oikeaa koskenlaskun meininkiä. Tuli ilta ja sade yltyi. Päätimme laskea jokea läpi yön, sillä tulva oli kovassa nousussa ja kala ei enää syönyt. Pulsujoen alaosa oli varsin koskista. Kosket muistuttivat paljon Tenojoen Matinkönkään yläpuolisia lohen kutu- ja poikastuotantoalueita. Mietimme nouseeko Tornionjoen lohi tai meritaimen Pulsujokeen. Täällä ainakin olisi koskialueet kuin tehtyjä vaelluskalojen poikastuotantoon. Loppumatka olikin sitten koskenlaskua kovassa vesisateessa. Pian olimme Lainiojoen sillalla. Marko lähti pyöräretkelleen. Pian hän jo tulikin autoni kanssa tavaroidemme luo. Auto oli pian pakattu ja kotimatka alkoi. Olimme väsyneitä, mutta onnellisia. Autossa aloimme suunnitella jo seuraavaa kalamatkaa Metallican soidessa vienosti taustalla.

Jarmo Huhtala

Paluu

sivun alkuun